Näyttely koulutus
| Article Index |
|---|
| Näyttely koulutus |
| Koiran esittäminen |
| Gerardin kurssi 2012 |
| All Pages |
Vuonna 2008-2009 osallistuimme koiriemme kanssa Gerard O´Shean koulutukseen.
Koirat lehti Nro 4/2008 teksti : Päivi Romppainen kirjoitti Gerardista seuravaa:
Ruotsissa asuvalla O`Shealla on kolmenkymmenen vuoden kokemus koiramailmasta.
Hän on tunnettu ammattihandleri, kansainvälinen ulkomuototuomari sekä rottweilerkasvattaja, jonka koulutus menetelmät ovat saavuttaneet suuren suosion ympäri maailman.
"Jos koira ei liiku kehässä innostuneesti peli on menetetty. Laukkaaminenkin on helpompi hyväksyä kuin tahmea liike. Jos koira ei toimi odotetusti, se ei saanut tarpeeksi informatiota"
Tuomari katsoo alussa jokaista koiraa noin kolmen sekunnin ajan. Koirien juostessa kehää ympäri, hän ehti katsoa jokaisen koiran liikkeitä kuuden metrin verran.
"Esittäjän pitä tietää koska tuomari katsoo juuri hänen koiransa".
"Handlerin pitää osoittaa tuomarille , että juuri meitä kannatta katsoa. Koira tulee esittä voittajana!"
Koiran on osoitettava muutamassa sekunnissa, että siltä löyttyy uupean ulkomuodon lisäksi myös luonetta.
"Kahdesta huippukoirasta voitta se, joka tuo esiin rodun syvimmän olemuksen"!!!!
Hännän asento osoitta koiran mielentilan. Jos koira viihtyy kehässä, häntä on siellä missä pitääkin.Tuomarina Gerard odottaa koirilta energisyttä. Nyppiminen ja väkisin asettelu ei tuo esiin koiran luonetta.
Kaikki tämä ei onnistu ilman harjoituksia !
Minä aloitin kouluttaman minun koiria nuorena , noin 3-4 kk ikäesenä. Pennut oppivat todella nopeasti tämän menetelmän avulla. Tässä on mutama kuva Gerardin kurssilta ja miten minun koirat esintyvät kehässä.

