Pentuja

Tällä hetkellä ei ole pentuja myytävänä. Ei ole pentu suunnitelmia.Koiranpentu on valmis lähtemään uuteen kotiin aikaisintaan 7–8 viikon ikäisenä. Suomessa koiranpennut syntyvät kodinomaisissa oloissa, siksi pennun ostajan on syytä tutustua emään ja pentuihin niiden kasvuympäristössä. Tällöin voi tarkistaa, että emällä ja pennuilla on asianmukaiset olot. Pentua ei pitäisi ostaa näkemättä sen emää.

Koiran kaupasta tule olemaan kirjallinen sopimus.Tutustuu kauppasopimukseen

Lisätietoja koiran hankinnasta

Tutustu myös Kennelliiton Miten hankin koiran? -esitteeseen

Toivon että pennun kasvatus tuo teille todellista iloa kuin meille.Se vaatii tietoa, ymmärystä koiran perus tarpeista ja osamista antaa koiralle parasta!